keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Uljaaseen Uuteen Maailmaan




Viime vuoden lokakuun lopulla improvisaatioteatterini Mielettömän sitruunan dystopiaesityskauden karonkkamainingeissa yllytin muutamia teatteritovereitani yllyttämään minua hakemaan JYTiin. Yllytys oli tärkeää, kiitos yllyttäjille! Oli aika hemmetin siistiä, että pääsin ylioppilasteatteriin sisään – melkein vielä siistimpää oli kuitenkin se, että samalla minulle selvisi tulevan proggiksen rakentuvan Aldous Huxleyn dystopiaklassikon Uljaan uuden maailman pohjalta!

Proggis lähti käyntiin hitaalla liikkeellä. Ohjaajamme Sauli Yksjärvi tutustutti uljaan uuden ryhmämme japanilaiseen butō-tanssiin. Butō-tanssin kautta harjoittelimme äärimmäisen hidasta kehollista ilmaisua, hidasta mutta jatkuvaa liikettä. Sitten proggiksessa seurasi suhteellisen pitkä mielten liikuttamisen aika. Keskustelimme koko työryhmämme voimin Uljaan uuden maailman tulevaisuudenkuvasta, nykymaailman menosta, ihmisestä ja ihmisen vieraantumisesta luonnosta, valtasuhteista, kapiltalismista, ekokatastrofista, totalitarismista, empatiasta ja sen puutteesta, sosiaalisesta mediasta, mainoksista, taiteesta ja sen merkityksestä sekä aika monesta muustakin aiheesta.

Mielenkiintoista oli myös pohtia, kuinka Huxleyn 1930-luvulla Uljaaseen uuteen maailmaan kirjoittamat profetiat toteutuvat tänä päivänä. Tässä vaiheessa meillä ei vielä ollut käsikirjoitusta, vaan tavoitteenamme oli työryhmänä löytää yhdessä ne aiheet, joita haluaisimme näytelmässämme käsitellä. Työryhmässä kirjoitimme muun muassa runoja ja puheita sekä alfojen ja epsilonien päiväkirjamerkintöjä. Jossakin vaiheessa tuntui, että tiivistymisen sijaan aihepiirit vain laajenivat, minkä moni meistä varmasti koki melko ahdistavana. Ei me mitenkään voida tehdä näytelmää, joka käsittelisi kaikkea sitä, mikä nykymaailman menossa mättää! Tärkeää oli myös muistaa, ettemme päädy kirjoittamaan saarnaa. Pitäisi löytää myös mahdollisuus nauraa kaikelle mielettömyydelle. Ennen kaikkea olisi päästävä ajatuksen, liikkeen, äänen ja kuvan symbioosiin. Mitä kaikkea meidän on mahdollista näyttämöllistää?

Lopulta alkoi valmistua kohtauksia ja lopulta meillä oli myös käsikirjoitus, joka suurilta osin on ohjaajamme Saulin käsialaa, mutta jossa näkyy myös koko työryhmämme kädenjälki. Alkuperäisteoksen rooli on lopulta varsin viitteellinen – teoksesta kummunneet visiot on sovitettu nykyaikaan ja nykyajasta hahmoteltuun tulevaisuuteen.

Nyt viimeiset viikot ovat olleet koko ajan intensiivisempää treenaamista. Olemme hioneet ja hinkanneet, mutta mistään emme ole tehneet liian sileää. Tekemisen taso ja yleinen meno ryhmässä on koko ajan parantunut, mitä alemmaksi juttujen taso on laskenut. Meillä on aivan huikea porukka täynnä todella taitavia tyyppejä! Kannattaa tulla katsomaan, mitä olemme saaneet aikaiseksi!

 Tämä kirjoitus ei ole hypnopediaa.

Hypnopediakeskuksen virkailija ja tunnetilatarkastaja
Helmholtz Watson

Teksti: Mikael Törö
Kuva: Riku Suonio

ULJAS UUSI MAAILMA

Ensi-ilta 18.3.2018
Muut esitysajat: 22.3. klo 19, 25.3. klo 15 & 19, 28.3. klo 19, 5.4. klo 19, 8.4. klo 15 & klo 19, 12.4. klo 19.