keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Humpasta ja funkista ambienttiin - ja siitä avaruusääniin



Syrjälän ”jyttikommuunissa” käy kuhina. On ensi-iltaviikon tiistai, ja sen aistii ilmassa. Keittiön lattialla on levitettynä  meikkisuteja ja -voiteita, puuterirasioita ja -huiskuja, rajauskyniä ja pieniä erivärisiä paletteja. Puheensorina täyttää huoneen, kun joukko näyttelijöitä harjoittelee tekemään maskeerauksiaan. Ulko-ovesta kulkee ihmisiä sisään ja ulos. Peilitkin meinaavat loppua kesken, mutta tunnelma on iloinen ja odottava.

                           NIMETÖN – eli kuinka Kuikka Koponen huijasi koko ihmiskunnan Kuopion torilta avaruuteen-näytelmä saa kantaesityksensä tulevana sunnuntaina. Perttu Purasen käsikirjoitus- ja ohjaustyön työryhmä koostuu pääosin teatterin uusista jäsenistä. Uusia jyttiläisiä syksyn pääsykokeissa valittiin yhteensä 13: kymmenen näyttelijää, kaksi muusikkoa sekä puvustaja.

Esityksessä kuullaan elävää musiikkia. Kahden hengen livebändin muodostavat Jussa Palve ja Juuso Aumala. He vastaavat yhdessä myös musiikin sävellyksestä ja sovituksesta. Molemmilla on pitkä tausta musiikin parissa. Mikä saa muusikon hakeutumaan ylioppilasteatterin pariin?

Juuso: ”Olen nähnyt muutaman esityksen JYTiltä ja ne on olleet kiinnostavia. Se on ollut se pääsyy. En tiedä olenko oikeastaan teatteri-ihminen siinä mielessä, että mua kiinnostaisi kaikki teatteri. Kokeileva teatteri kiinnostaa eniten. Olen itse enemmän musiikkiin suuntautunut, mutta sountrackit on aina kiinnostaneet.”
Jussa: ”Halusin kokeilla omia rajoja ja kykyjä. Jotenkin tuntui, että tää on sellanen paikka jossa pääsee ilmaisemaan itseänsä ja toteuttamaan hulluimpiakin ideoita. Tässä projektissa on päässyt ilmaisemaan itseään pääosin musiikillisesti, mutta uskon että pitkässä ajanjuoksussa teatteri on varmasti hyvä paikka toteuttaa itseään laajemminkin.”

Molemmat muusikot ovat säveltäneet omaa musiikkiaan jo pitkään, mutta eivät teatteria varten. Miten teatterimusiikin tekeminen eroaa totutusta sävellysprosessista?

Jussa: ”Teatterissa musiikki ei ole välttämättä niin sanotusti keskiössä. Ilmaisussa suurin vastuu on näyttelijöillä. Ääni on se mikä tukee sitä mitä näyttämöllä tapahtuu, tai vastavuoroisesti aiheuttaa siinä jonkun ristiriidan joka tuo tarinasta esiin jotain mielenkiintoista. Teatterimusiikkia tehdään tukemaan jotain. Mutta jos tekee musiikkia vaan musiikin vuoksi, niin se musiikki on itsessään se juttu. Soittotapaa on tietysti pitänyt muokata, koska soittaa teatterissa.”
Juuso: ”Ne eroavat toisistaan aika paljon. Itselle musiikki on todella lähellä sydäntä, ja teatterissa se pitää tehdä näytelmän ehdoilla. Musiikki ei voi tehdä mitä vaan, vaan sen täytyy sopia kokonaiskuvaan. Visuaalinen puoli ja musiikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään.”

Mitä instrumentteja Nimettömässä kuullaan?

Jussa: ”Juuson puolesta tulee viulua, melodicaa ja kanteletta. Itse oon kasannut epämääräisen perkussiosetin, jossa on pääasiallisesti rumpuelementtejä. Sitten siellä muun muassa poljetaan matkalaukkua. Pääasiallisesti soitan itse perkussiojuttuja, mutta ollaan saatu myös joku 90-lukulainen Casio. Sellainen tosi kynynen markettisyntikka, josta tulee tietynlaisia äänimaisemia.”

Produktion treenikausi alkoi arkkityyppitripeillä, jotka olivat kehollis-äänellisiä elämysmatkoja eri arkkityyppihahmoihin. Miten musiikintekoprosessi alkoi?

Jussa: ”Trippien jälkeen me sulkeuduttiin huoneeseen, otettiin sieltä joku fiilis ja taltioitiin se rytmillisesti ja äänellisesti. Me tehtiin niistä tiedostot, mutta niitä ei ole sellaisenaan juuri hyödynnetty lopullisiin biiseihin niiden runkoina tai pohjina. Lopulliset musiikilliset maisemat on syntyneet sellaisina hetkinä, että jotain kohtausta on harjoiteltu ja ollaan seurattu sen kehittymistä Juuson kanssa ensin vierestä. Ollaan katsottu kun näyttelijät treenaa ja sitten Perttu on sanonut meille että saisko tähän musiikkia. Sitten ollaan vaan improvisoitu jonkinlainen biisi joka on tullut jostain selkäytimestä samalla tavalla kun niiden arkkityyppitrippien jälkeen – se vaan tulee jostain ja me kanavoidaan se. Sitten katotaan että toimiiks se, ja jos se ei toimi, niin tehään muutoksia. Ja jos se toimii, niin sit se toimii.”
Juuso: ”Me oltiin Jussan kanssa mukana useissa tripeissä. Välillä seurattiin ja välillä tehtiin harjoitteita näyttelijöiden mukana. Jossain kohtaa prosessia alettiin sitten kokeilla musiikkijuttuja. Tripin jälkeen oli aina nopea sessio, laitettiin nauhuri päälle ja alettiin soittaa. Niistä jutuista sai paljon ideoita, mutta niistä nauhoituksista ei taidettu kuitenkaan ottaa mitään lopullisiin musiikkeihin. Se oli vaan semmosta fiilistelyä.”

Ette tunne toisianne entuudestaan. Miten yhteistyö on sujunut? Onko teillä ollut yhtenäiset visiot? Onko tullut kädenvääntöä?

Juuso: ”Ei oo ollut kädenvääntöä, mutta välillä on aistinut että musiikilliset taustat on erilaiset. ”
Jussa: ”Lähestymistavat meillä on erilaiset, mutta mitään konflikteja ei oo ollut. Tosi kivuttomasti ollaan aina päädytty johonkin pisteeseen. Silleen että toinen ehdottaa että kokeillaanko tällaista, ja toinen on että no kokeillaan mitä tulee.”

Minkä tyylistä musiikkia näytelmässä kuullaan?

Jussa: ”Siellä on kamaa humpasta ambienttiin.”
Juuso: ”Lisäksi siellä on sellaista funkahtavaa virettä paikoitellen.
Jussa: ”Joo, siellä on pari paikkaa joissa on selkeä groove. Sitten itsellä tuli jossain vaiheissa semmoinen joku villi jazz-inspiraatio ja se lähti sinne suuntaan täysillä. Se on vaan että miltä tuntuu.”
Juuso: ”Sitten siellä on kansanmusiikkityyppistä juttua.”
Jussa: ”Ja sit on vaan avaruusääniä.”

Ensi-iltaan on neljä kokonaista päivää. Mitkä on fiilikset, jännittääkö?

Jussa: ” Hyvät on fiilikset. Ehkä on jopa sellainen valheellinen turvallisuuden tunne itsellä. Ei hirveästi jännitä, tuntuu vaan että istutaan alas ja vedetään niinku ollaan vedetty. Ja vedetään vähän lonkaltakin välillä. Ei oo mitään hirveitä paineita, mutta mulla ei oo kyllä yleensäkään tapana hirveästi paineilla. Silleen vaan stressittömästi, että jos tulee jotain kierrepalloja mitä nyt esityksien aikana voi tulla, kaikkea epämääräistä, niin pystyy nopeasti reagoimaan ja sopeutumaan niihin.”
Juuso: ” Soittaminen ei yleensä hirveästi jännitä, mutta onhan tuo sellainen kokonaisuus, että pitää olla aika skarppina koko ajan. Olla ajan tasalla siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Kyllähän se jonkin verran vaatii sellaista positiivista jännitystä toimiakseen. Tällä hetkellä ei tunnu juuri lainkaan jännitystä, vaikka ennen viime sunnuntain treenejä oli pieni epämääräisyyden tunne niin, ettei oikein itse hahmottanut kaikkea. Nyt alkaa jo muistaa, mitä näytelmässä milloinkin tapahtuu.”

Vielä loppukevennyskysymys. Kuvaile enskarin lähestymisen aikaansaamaa fiilistä kolmella sanalla.

Jussa: ”Ei Tunnu Missään. Noi on ne mun kolme sanaa.”
Juuso: ”No mä voisin sanoa sitten että Tuntuu Jossain Määrin.”

Teksti ja valokuva: Katariina Sarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti