Uljaaseen Uuteen Maailmaan

Viime vuoden lokakuun lopulla improvisaatioteatterini Mielettömän sitruunan dystopiaesityskauden karonkkamainingeissa yllytin muutamia teatteritovereitani yllyttämään minua hakemaan JYTiin. Yllytys oli tärkeää, kiitos yllyttäjille! Oli aika hemmetin siistiä, että pääsin ylioppilasteatteriin sisään – melkein vielä siistimpää oli kuitenkin se, että samalla minulle selvisi tulevan proggiksen rakentuvan Aldous Huxleyn dystopiaklassikon Uljaan uuden maailman pohjalta!

Proggis lähti käyntiin hitaalla liikkeellä. Ohjaajamme Sauli Yksjärvi tutustutti uljaan uuden ryhmämme japanilaiseen butō-tanssiin. Butō-tanssin kautta harjoittelimme äärimmäisen hidasta kehollista ilmaisua, hidasta mutta jatkuvaa liikettä. Sitten proggiksessa seurasi suhteellisen pitkä mielten liikuttamisen aika. Keskustelimme koko työryhmämme voimin Uljaan uuden maailman tulevaisuudenkuvasta, nykymaailman menosta, ihmisestä ja ihmisen vieraantumisesta luonnosta, valtasuhteista, kapiltalismista, ekokatastrofista, totalitarismista, empatiasta ja sen puutteesta, sosiaalisesta mediasta, mainoksista, taiteesta ja sen merkityksestä sekä aika monesta muustakin aiheesta.

Mielenkiintoista oli myös pohtia, kuinka Huxleyn 1930-luvulla Uljaaseen uuteen maailmaan kirjoittamat profetiat toteutuvat tänä päivänä. Tässä vaiheessa meillä ei vielä ollut käsikirjoitusta, vaan tavoitteenamme oli työryhmänä löytää yhdessä ne aiheet, joita haluaisimme näytelmässämme käsitellä. Työryhmässä kirjoitimme muun muassa runoja ja puheita sekä alfojen ja epsilonien päiväkirjamerkintöjä. Jossakin vaiheessa tuntui, että tiivistymisen sijaan aihepiirit vain laajenivat, minkä moni meistä varmasti koki melko ahdistavana. Ei me mitenkään voida tehdä näytelmää, joka käsittelisi kaikkea sitä, mikä nykymaailman menossa mättää! Tärkeää oli myös muistaa, ettemme päädy kirjoittamaan saarnaa. Pitäisi löytää myös mahdollisuus nauraa kaikelle mielettömyydelle. Ennen kaikkea olisi päästävä ajatuksen, liikkeen, äänen ja kuvan symbioosiin. Mitä kaikkea meidän on mahdollista näyttämöllistää?

Lopulta alkoi valmistua kohtauksia ja lopulta meillä oli myös käsikirjoitus, joka suurilta osin on ohjaajamme Saulin käsialaa, mutta jossa näkyy myös koko työryhmämme kädenjälki. Alkuperäisteoksen rooli on lopulta varsin viitteellinen – teoksesta kummunneet visiot on sovitettu nykyaikaan ja nykyajasta hahmoteltuun tulevaisuuteen.

Nyt viimeiset viikot ovat olleet koko ajan intensiivisempää treenaamista. Olemme hioneet ja hinkanneet, mutta mistään emme ole tehneet liian sileää. Tekemisen taso ja yleinen meno ryhmässä on koko ajan parantunut, mitä alemmaksi juttujen taso on laskenut. Meillä on aivan huikea porukka täynnä todella taitavia tyyppejä! Kannattaa tulla katsomaan, mitä olemme saaneet aikaiseksi!

 Tämä kirjoitus ei ole hypnopediaa.

Hypnopediakeskuksen virkailija ja tunnetilatarkastaja

Helmholtz Watson

Teksti: Mikael Törö

Kuva: Riku Suonio

ULJAS UUSI MAAILMA

Ensi-ilta 18.3.2018

Muut esitysajat: 22.3. klo 19, 25.3. klo 15 & 19, 28.3. klo 19, 5.4. klo 19, 8.4. klo 15 & klo 19, 12.4. klo 19.

Lipunvaraus: http://www.jyt.fi/lipunvaraus

Vuoteni puheenjohtajana

Minulla on kohta on takana yksi upea vuosi Jyväskylän Ylioppilasteatterin eli ihanan JYTin puheenjohtajana! :) Saako blogitekstiin laittaa hymiöitä? Ihan sama, laitan. Meidän teatteri ja meidän blogi ja mehän tehään ihan mitä halutaan. Heitän mukaan pari kirjotusvirhettäkin ihan huvikseni. Suhtautumiseni tuohon hymiöön kuvastaa varsin hyvin suhtautumistani JYTtiin ja puheenjohtajuuteen. "Voiko näin tehdä?" Tottakai voi! Ja ylioppilasteatterina se on jopa meidän velvollisuutemme tehdä asiat omalla tavallamme ja toteuttaa hulluja ideoita mitä muut eivät tohtisi edes ajatella. Huonoimmassa tapauksessa epäonnistumme ja opimme siitä jotain, joka onkin hyvä asia! :)

 Olin kerennyt olla JYTin rivijäsenenä reilut kolme vuotta ennen kuin minua houkuteltiin hallitukseen. Vuonna 2015 minut valittiin sihteeriksi ja heti vuosi sen jälkeen, 2016 minut valittiin puheenjohtajaksi. Puheenjohtajan toimessa on ollut hyvin suuri määrä työtä, enkä olisi siitä kaikesta yksin selvinnytkään. Apunani minulla on ollut tukeva yhteisömme, osaava hallitus sekä ennenkaikkea loistava, taitava ja ihana puheenjohtajaparini Antti. En olisi voinut kuvitella sopivampaa työparia tähän hommaan enkä olisi vaihtanut Anakondaa kehenkään muuhun!

 Kosmisen puheenjohtajaparini kanssa ohjasimme JYTin syksyn produktion nimeltä "Yli 10 000 koiran koiranäyttely". En usko että olisin uskaltanut laittaa ohjaustarjousta millekään muulle teatterille saati että sitä olisi otettu ohjelmistoon missään! Välillä tuntui että puheenjohtajuuden ja taiteellisen työn yhdistämänä työmäärä oli liiankin suuri, mutta onneksi työryhmä ja hallitus toimivat henkisenä ja käytännöllisenä tukena.

 Omat tavoitteeni tälle hallituskaudelle olivat, luoda hallitukseen avoin ilmapiiri sekä lisätä demokraattista päätöksentekoa. Koen että hallituksessamme suhtaudutaan nykyään terveemmällä tavalla virheisiin. Virheitä saa tehdä sillä kaikki ihmiset niitä tekevät. Virheissä vatvomisen ja syyllisen etsimisen sijaan pyrimme etsimään ratkaisuja ongelmille. Hallitustoimen tulee olla mukavaa ja mielekästä kaikille. Siitä syystä inhimillisistä virheistä rokottaminen onkin aivan järjetöntä. Mielestäni tapa jolla reagoimme omiin ja muiden virheisiin, kertoo meistä ihmisinä paljon. Improteatterista opin mainion lauseen: "Virhe on lahja." Tämä hyväksyvä ilmapiiri edistää myös demokratian toteutumista. Kokouksissa kunkin mielipiteellä on yhtä suuri painoarvo ja kenenkään ei tulisi arastella tuoda omaa mielipidettään esiin. Vaikka jotkut hallituspaikat ovat yhdistykselle oleellisempia ja tärkeämpiä kuin toiset, tulisi silti kunkin jäsenen mielipiteeen olla yhtä arvokas. Koen että olemme yhdistyksenä ja hallituksena edistyneet hyvin näissä tavoitteissa.

 Hallitustyöskentelyssä on ollut myös omat haasteensa. Suurin osa hallituksen jäsenistä olivat ensimmäistä kautta toimessaan, ja jotkut jopa ensimmäistä kertaa minkään yhdistyksen hallituksessa. Senpä takia hallitustoiminta on ollut opettelua ihan kaikille. Hallitustyöskentelykin on meille harrastus, jolle tulisi löytää aikaa muiden harrastusten, töiden ja opiskelun lomassa. Vaikka JYT-harrastus voi olla monille ensisijainen prioriteetti, emme voi sitä vaatia keneltäkään.

 Minun ja Antin ohjaaman näytelmän lisäksi yksi vuoden kohokohdista oli pääsykokeiden johtaminen ja hallituksen kanssa uusien jäsenien valinta. Teimme hyviä päätöksiä ja saimme 18 loistavaa uutta jäsentä yhteisöömme. Odotukseni tulevista proggiksista ja keikoista ovat suuret sillä tiedän että valitsimme joukkoomme erittäin hyviä tekijöitä! Tätä virkettä kirjoittaessani seuraan samalla tulevan produktion, aloituskurssia ja olen jo nyt vakuuttunut heistä!

 Nyt väistyn hyvillä mielin puheenjohtajan asemasta(kuten koko hallituksesta) ja siirryn mielenkiinnolla seuraamaan tulevan hallituksen toimintaa rivijäsenenä. Ensi vuonna keskitän resurssejani Suomen parkour yhdistyksen hallitustoimeen ja teatterin puolella taiteelliseen toimintaan, kuten esiintymiseen tai vaikka kirjoittamiseen ja ohjaamiseen. Enkä aio päästää JYTin tulevia hallituksia helpolla, aion nimittäin vaivata heitä jatkuvilla hulluilla ohjaustarjouksilla(vaikka lisää Nissisen sarjakuvia tai 8-Mile-musikaali tai jotain yhtä fiksua).

 Huhhuh. Ihana JYT.
 5 vuotta jäsenenä
 2 vuotta hallituksessa
1 vuosi puheenjohtajana.
 Kohta taas "pelkkänä" jäsenenä, ja toivottavasti pysyn sellaisena hamaan loppuun asti :)

 - Panu Ilén, puheenjohtaja

Amerikkalaisen tytön tuolla puolen

Mysteeri: lampeen hukkunut amerikkalaisteini takapajuisessa tuppukylässä maailman toisella laidalla, tyttöjen välistä ystävyyttä, kasvukipuja, sekä leikkeihin liukeneva todellisuus. Jo ensitutustumisella lankesin oitis Seudun – sen pysähtyneen tuppukylän – upottavaan maaperään ja aloin vajota. Paluuta ei ollut. Pohjoismaiden arvostetuimpiin kirjailijoihin lukeutuvan Monika Fagerholmin palkittu Amerikkalainen tyttö –romaani ja Iida Hämeen-Anttilan teoksen pohjalta dramatisoima näytelmäteksti ovat kaikella kutkuttavuudellaan ja synkkyydellään antaneet treenikauden aikana työryhmäläisille varsin hurjaa kyytiä: hupirannekkeella on päässyt niin maailmanpyörän, kuin kummitusjunankin vietäväksi.

Amerikkalaisen tytön parissa vietettyjen iltojen jälkiä luonnosvihkoni sivuilla.

Seudun tyttöjen ja naisten mutkikas ja solmuisa sielunmaisema näyttäytyy rooliin upottautuvalle yhtäaikaa kauniina ja hirvittävänä, mutta ennen kaikkea se tuntuu  kovin tutulta. Roolihahmoihimme ja näytelmän teemoihin tutustuessamme olemme kohdanneet tunteita, joihin samaistuminen on ollut helppoa: vapauden kaipuu, uteliaisuus, hämmennys ja halu, toive jostain suuremmasta. Lisäksi naiseuteen yhtälailla liittyvät, mutta kiellettyinä kätketyt, vimmaisesti esiin puskevat levottomuus, yksinäisyys, pelko, aggressio ja väkivalta vuotavat tarinan tyttöjen ja naisten sisuksista kuin puistattavana äänettömänä huutona.

Omien kokemusten hyödyntäminen roolityöskentelyssä on sekä antoisaa, että hämmentävää, sillä se saattaa toisinaan nostaa esiin yllättäviäkin sympatioita hahmoja kohtaan, sekä parhaimmillaan opettaa näyttelijälle jotain hänestä itsestään. Oma roolihahmoni, Rita Rotta painiskelee nuorelle naisenalulle tyypillisten tuntemusten kanssa: näköalattomuus, turhautuneisuus, halu itsenäistyä ja levottomuus, jonka hidastettuna filminä silmien edessä kiemurteleva kotipaikka ja sen traagiset tapahtumat saavat aikaan. Kamppailu kyynistymistä, syyllisyyttä ja täydellistä lamaantumista vastaan synnyttävät Ritassa vimmaisen vapauden kaipuun. Tuo kaipuu on aikoinaan huutanut minunkin sisälläni niin kovaa, että lähdin pois omalta henkilökohtaiselta Seudultani.

Miten käy sisältä särkyneille tytöille? Pääseekö Seudulta koskaan pois? Amerikkalainen tyttö on johdattanut koko työryhmän matkalle tyttöyden pimeälle puolelle. Nyt kun ensi-iltaan on enää vajaat kaksi viikkoa, seisomme jo hengitys vapisten, käsi mielen pölyttyneimmän komeron ovenkahvaa pelokkaan uteliaasti hipelöiden. Hyvin pian uskaltaudumme kurkistamaan sisään.

Teksti ja kuva: Jenna Rauvala

AMERIKKALAINEN TYTTÖ

Käsikirjoitus: Monika Fagerholm

Ohjaus: Riku Suonio

Dramatisointi: Iida Hämeen-Anttila

Ensi-ilta 6.4.2017, LA 8.4. klo 13, SU 9.4. klo 15, SU 9.4. klo 19, KE 12.4. klo 19, LA 15.4. klo 13, SU 16.4. klo 15, KE 19.4. klo 20, TO 27.4. klo 19, KE 3.5. klo 19, TO 4.5. klo 19, LA 6.5. klo 13, SU 7.5. klo 15, SU 7.5. klo 19

Varaa lippusi täältä

Humpasta ja funkista ambienttiin - ja siitä avaruusääniin

Syrjälän ”jyttikommuunissa” käy kuhina. On ensi-iltaviikon tiistai, ja sen aistii ilmassa. Keittiön lattialla on levitettynä  meikkisuteja ja -voiteita, puuterirasioita ja -huiskuja, rajauskyniä ja pieniä erivärisiä paletteja. Puheensorina täyttää huoneen, kun joukko näyttelijöitä harjoittelee tekemään maskeerauksiaan. Ulko-ovesta kulkee ihmisiä sisään ja ulos. Peilitkin meinaavat loppua kesken, mutta tunnelma on iloinen ja odottava.

                           NIMETÖN – eli kuinka Kuikka Koponen huijasi koko ihmiskunnan Kuopion torilta avaruuteen-näytelmä saa kantaesityksensä tulevana sunnuntaina. Perttu Purasen käsikirjoitus- ja ohjaustyön työryhmä koostuu pääosin teatterin uusista jäsenistä. Uusia jyttiläisiä syksyn pääsykokeissa valittiin yhteensä 13: kymmenen näyttelijää, kaksi muusikkoa sekä puvustaja.

Esityksessä kuullaan elävää musiikkia. Kahden hengen livebändin muodostavat Jussa Palve ja Juuso Aumala. He vastaavat yhdessä myös musiikin sävellyksestä ja sovituksesta. Molemmilla on pitkä tausta musiikin parissa. Mikä saa muusikon hakeutumaan ylioppilasteatterin pariin?

Juuso: ”Olen nähnyt muutaman esityksen JYTiltä ja ne on olleet kiinnostavia. Se on ollut se pääsyy. En tiedä olenko oikeastaan teatteri-ihminen siinä mielessä, että mua kiinnostaisi kaikki teatteri. Kokeileva teatteri kiinnostaa eniten. Olen itse enemmän musiikkiin suuntautunut, mutta sountrackit on aina kiinnostaneet.”

Jussa: ”Halusin kokeilla omia rajoja ja kykyjä. Jotenkin tuntui, että tää on sellanen paikka jossa pääsee ilmaisemaan itseänsä ja toteuttamaan hulluimpiakin ideoita. Tässä projektissa on päässyt ilmaisemaan itseään pääosin musiikillisesti, mutta uskon että pitkässä ajanjuoksussa teatteri on varmasti hyvä paikka toteuttaa itseään laajemminkin.”

Molemmat muusikot ovat säveltäneet omaa musiikkiaan jo pitkään, mutta eivät teatteria varten. Miten teatterimusiikin tekeminen eroaa totutusta sävellysprosessista?

Jussa: ”Teatterissa musiikki ei ole välttämättä niin sanotusti keskiössä. Ilmaisussa suurin vastuu on näyttelijöillä. Ääni on se mikä tukee sitä mitä näyttämöllä tapahtuu, tai vastavuoroisesti aiheuttaa siinä jonkun ristiriidan joka tuo tarinasta esiin jotain mielenkiintoista. Teatterimusiikkia tehdään tukemaan jotain. Mutta jos tekee musiikkia vaan musiikin vuoksi, niin se musiikki on itsessään se juttu. Soittotapaa on tietysti pitänyt muokata, koska soittaa teatterissa.”

Juuso: ”Ne eroavat toisistaan aika paljon. Itselle musiikki on todella lähellä sydäntä, ja teatterissa se pitää tehdä näytelmän ehdoilla. Musiikki ei voi tehdä mitä vaan, vaan sen täytyy sopia kokonaiskuvaan. Visuaalinen puoli ja musiikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään.”

Mitä instrumentteja Nimettömässä kuullaan?

Jussa: ”Juuson puolesta tulee viulua, melodicaa ja kanteletta. Itse oon kasannut epämääräisen perkussiosetin, jossa on pääasiallisesti rumpuelementtejä. Sitten siellä muun muassa poljetaan matkalaukkua. Pääasiallisesti soitan itse perkussiojuttuja, mutta ollaan saatu myös joku 90-lukulainen Casio. Sellainen tosi kynynen markettisyntikka, josta tulee tietynlaisia äänimaisemia.”

Produktion treenikausi alkoi arkkityyppitripeillä, jotka olivat kehollis-äänellisiä elämysmatkoja eri arkkityyppihahmoihin. Miten musiikintekoprosessi alkoi?

Jussa: ”Trippien jälkeen me sulkeuduttiin huoneeseen, otettiin sieltä joku fiilis ja taltioitiin se rytmillisesti ja äänellisesti. Me tehtiin niistä tiedostot, mutta niitä ei ole sellaisenaan juuri hyödynnetty lopullisiin biiseihin niiden runkoina tai pohjina. Lopulliset musiikilliset maisemat on syntyneet sellaisina hetkinä, että jotain kohtausta on harjoiteltu ja ollaan seurattu sen kehittymistä Juuson kanssa ensin vierestä. Ollaan katsottu kun näyttelijät treenaa ja sitten Perttu on sanonut meille että saisko tähän musiikkia. Sitten ollaan vaan improvisoitu jonkinlainen biisi joka on tullut jostain selkäytimestä samalla tavalla kun niiden arkkityyppitrippien jälkeen – se vaan tulee jostain ja me kanavoidaan se. Sitten katotaan että toimiiks se, ja jos se ei toimi, niin tehään muutoksia. Ja jos se toimii, niin sit se toimii.”

Juuso: ”Me oltiin Jussan kanssa mukana useissa tripeissä. Välillä seurattiin ja välillä tehtiin harjoitteita näyttelijöiden mukana. Jossain kohtaa prosessia alettiin sitten kokeilla musiikkijuttuja. Tripin jälkeen oli aina nopea sessio, laitettiin nauhuri päälle ja alettiin soittaa. Niistä jutuista sai paljon ideoita, mutta niistä nauhoituksista ei taidettu kuitenkaan ottaa mitään lopullisiin musiikkeihin. Se oli vaan semmosta fiilistelyä.”

Ette tunne toisianne entuudestaan. Miten yhteistyö on sujunut? Onko teillä ollut yhtenäiset visiot? Onko tullut kädenvääntöä?

Juuso: ”Ei oo ollut kädenvääntöä, mutta välillä on aistinut että musiikilliset taustat on erilaiset. ”

Jussa: ”Lähestymistavat meillä on erilaiset, mutta mitään konflikteja ei oo ollut. Tosi kivuttomasti ollaan aina päädytty johonkin pisteeseen. Silleen että toinen ehdottaa että kokeillaanko tällaista, ja toinen on että no kokeillaan mitä tulee.”

Minkä tyylistä musiikkia näytelmässä kuullaan?

Jussa: ”Siellä on kamaa humpasta ambienttiin.”

Juuso: ”Lisäksi siellä on sellaista funkahtavaa virettä paikoitellen.

Jussa: ”Joo, siellä on pari paikkaa joissa on selkeä groove. Sitten itsellä tuli jossain vaiheissa semmoinen joku villi jazz-inspiraatio ja se lähti sinne suuntaan täysillä. Se on vaan että miltä tuntuu.”

Juuso: ”Sitten siellä on kansanmusiikkityyppistä juttua.”

Jussa: ”Ja sit on vaan avaruusääniä.”

Ensi-iltaan on neljä kokonaista päivää. Mitkä on fiilikset, jännittääkö?

Jussa: ” Hyvät on fiilikset. Ehkä on jopa sellainen valheellinen turvallisuuden tunne itsellä. Ei hirveästi jännitä, tuntuu vaan että istutaan alas ja vedetään niinku ollaan vedetty. Ja vedetään vähän lonkaltakin välillä. Ei oo mitään hirveitä paineita, mutta mulla ei oo kyllä yleensäkään tapana hirveästi paineilla. Silleen vaan stressittömästi, että jos tulee jotain kierrepalloja mitä nyt esityksien aikana voi tulla, kaikkea epämääräistä, niin pystyy nopeasti reagoimaan ja sopeutumaan niihin.”

Juuso: ” Soittaminen ei yleensä hirveästi jännitä, mutta onhan tuo sellainen kokonaisuus, että pitää olla aika skarppina koko ajan. Olla ajan tasalla siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Kyllähän se jonkin verran vaatii sellaista positiivista jännitystä toimiakseen. Tällä hetkellä ei tunnu juuri lainkaan jännitystä, vaikka ennen viime sunnuntain treenejä oli pieni epämääräisyyden tunne niin, ettei oikein itse hahmottanut kaikkea. Nyt alkaa jo muistaa, mitä näytelmässä milloinkin tapahtuu.”

Vielä loppukevennyskysymys. Kuvaile enskarin lähestymisen aikaansaamaa fiilistä kolmella sanalla.

Jussa: ”Ei Tunnu Missään. Noi on ne mun kolme sanaa.”

Juuso: ”No mä voisin sanoa sitten että Tuntuu Jossain Määrin.”

Teksti ja valokuva: Katariina Sarja

Kuinka Kuikka Koponen Jytisee

"Meillä olis tarjolla tällainen näytelmä johon otettais kaikki uudet jyttiläiset."

"Millainen näytelmä tää oikein tulee olemaan? Mistä se kertoo?"

"Se onkin mielenkiintoinen kysymys. Ehkä te tiedätte sen ensi-iltana. Tai ehkä ette."

Näillä lauseilla alkoi projekti joka aluksi tunnettiin Arkkityyppimatkana. Kävimme ensimmäisen kolmen päivän aikana kellon ympäri läpi arkkityyppisiä hahmoja. Tämän intensiiviviikon jäljiltä alkoi syntyä käsikirjoitus, jota hiottiin myös näyttelijöiden improvisoitujen kohtausten perusteelta muutaman viikon ajan.

Olisi vähättelyä jos sanoisi että fiilikset vaihtelivat. "Mitä helvettiä tämä tarkoittaa" muuttui muotoon "helvetti miten siistiä". Arkkityypit muuttuivat stereotyypeiksi ja takaisin arkkityypeiksi. Kaksi ensimmäistä viikkoa oli täynnä stressiä. Projektin eteneminen pisti paitsi tajuamaan omat rajoitukset näyttelijänä ja arvostamaan kanssanäyttelijöiden lahjakkuutta, myös pakotti haastamaan käsityksiään uudella tavalla. Mitä kertoo jos teen tästä hahmosta tällaisen? Onko tämä oma näkemykseni vai jokin yleismaallinen piirre, jonka kaikki hahmottavat? Mitä tällainen hahmo kertoo minusta ja omista ennakkoluuloistani? Henkilökohtaista turhautumista oli paljon. Mutta kuten yleensä, mukavuusrajan ylittämisestä palkittiin uusilla ajatusmalleilla.

Puhtaalta improvisaatiotaustalta ponnistavalle näyttelijälle kaikki puvustuksesta musiikkivalintoihin oli täysin uutta ja lumoavaa. Insinöörimielelle kyseessä oli kiehtova prosessimalli, jossa puhtaasta kaaoksesta päästiin kauneuteen ulospäin (myös) täysin kaoottiselta vaikuttavan prosessin kautta. Mutta tokihan tämä kaoottisuus oli vain näennäistä, sillä testailu, ryhmätyö ja kommunikaatio ovat tärkeässä roolissa tässä projektissa. Koodari minussa kutsuisi tätä agileksi. Ketterää teatteria, jota ohjaaja Perttu Puranen hallitsee kokeneen kapellimestarin tavoin.

Ja niin syntyi projekti nimeltä Nimetön - eli kuinka Kuikka Koponen huijasi koko ihmiskunnan Kuopion torilta avaruuteen. Pitkä nimi, joka osuvasti kuvastaa koko projektia ympäröivää vekkuliutta.

Miten sen alkuperäisen kysymyksen sitten kävi? No, se on vielä hieman ilmassa. Mutta suuret linjat alkavat olla vedettyinä. Ja ne vaikuttavat lupaavilta.

-Jukka Hämäläinen, näyttelijä

Hjau!

Kalenteri näyttää varttia vaille huhtikuuta ja Unissakävijän näytökset lähtee kohta taas käyntiin yli viikon tauon jälkeen, kuin hyvä!

Siinä on esitys, jonka tekeminen on ollut yhtä spontaanista inspiraation virtaa. Hyvä porukka, paljon treenejä lyhyellä aikavälillä ja mielet avoimena kaikille muutoksille, ja Unissakävijä on valmistunut kuin itsestään, huomaamatta.

...Vaikka koskaan (toistan: ikinä :D) ei voinutkaan olla varma, mitä oli tekemässä ja millaiseen juttuun itsensä oli sotkenut, vahva luottamus tekijöihin ja projektiin oli koko ajan läsnä.

Nautinnollisinta Unissakävijässä on rajojen rikkominen. Täytyy näytellä eri tavalla: on kuin olisi pieni lapsi legojen äärellä, paitsi että ne legot voivat olla pala kangasta, vesi, tai vaikka Emusaarnippi.Toisaalta sitä vain leikkii lavalla ja toisaalta esityksessä on niin monta liikkuvaa osasta että niitä ajatellessa pää menee pyörälle - pitää keskittyä kuin kirurgi ja antaa palaa kuin rock-tähti.

Toinen hauska asia, jota unimaailmaan pohjautuvaa teosta valmistaessa on käynyt, on (yllätys yllätys) lisääntynyt unennäkökyky. Treeneihin tullessa huomasi kuvailevansa työryhmälle uniaan, joissa oli enemmän väriä ja merkitystä kuin ennen.

Nyt tämä JYT-tervehdykseni taitaa olla lopuillaan - on vaikea pysyä omien höpötysteni perässä. Tervetuloa katsomaan esitystä - hämmästelemään! 

Terweisin Pablo

Terveisiä unten mailta

Päätin parin vuoden mittaisen Jyt-talviuneni ja hyppäsin mukaan Unissakävijään. Koko homma alkoi jo syksyllä, kun Galleria Hoppaan rakennettiin Hoppa Inn-päiväunila, johon arjesta väsyneet Kauppakadun kulkijat saivat tulla levähtämään hetkeksi. En itse pystynyt aikataulujen takia osallistumaan päiväunilan toimintaan kuin vasta ihan viimeisenä aukiolopäivänä, jolloin toimin unilukkarina. En voinut muuta kuin ihastella sitä, millainen rauha Hopassa vallitsi kun astuin sisään ja puin lukkarin uniformun päälleni. Toivotin tervetulleiksi, herättelin uniltaan toivottuna aikana ja keräsin tehtyjä unihavaintoja uteliailta, uneliailta ja tyytyväisen pöhnäisiltä unilan kävijöiltä. Vaikka en itse siellä nukkunut, jotain uneliasta rauhaa minuunkin siellä tarttui.

Tammikuussa työryhmän koottiin taas kasaan ja aloitimme treenikauden intensiivisellä häröilyllä Lillukassa ja päiväunilassa kerättyjen unien avaamisen rituaalilla. Yömyöhälle jatkunutta prosessia johti unien dramatisoinnin guru Sigmund Karkkilakko. Hänen metodeillaan yksittäiset unien palaset ja vaikutelmat saivat merkityksiä ja nivoutuivat yhdeksi maailmaksi seinälle heijastetussa Word-asiakirjassa. Jotenkin olo oli sellainen, että en ollut varma tehdäänkö me tässä teatteria vai jonkinmoista unitiedettä.

Nyt treenit ovat jatkuneet muutamia viikkoja ja meistä on tullut sairaan nopeita transsibunnyttajia, erikoisten assosiaatioiden ystäviä, rituaalien luojia ja piirtoheittimien sielunelämän tarkastelijoita. Erityisesti tässä projektissa pidän sen työryhmälähtöisyydestä. Vaikka on olemassa unista luotu pohjateksti, voimme yhdessä muokata kokonaisuutta haluamaamme suuntaan, jonka lisäksi ohjaajamme Janne poimii siihen harjoituksissa suoltamastamme materiaalista sopivia elementtejä ja ideoita. Hopassa on syntymässä uudenlainen tila ja todellisuus, jolla voimme leikkiä ja jota rakennamme koko ajan eheämmäksi. Odotan kiinnostuneena mitä tuleman pitää!

Terveisin

Noora Kouvo, eräs unissakävijä